Odottavin ja hieman haikeinkin mielin me opiskelijat ohjasimme 10 projektiin osallistunutta senioria auditorion lehtereille tähän viimeiseen yhteiseen tilaisuuteemme; projektin päätösseminaariin. 

Johanna Piisi toivotti kaikki tervetulleeksi Seniorit ja Kulttuuri Porissa 2016 -projektin loppuseminaariin Ulvilan Sataedun auditorioon ja kertasi puheessaan projektin ja siihen liittyvän tutkimuksen vaiheita.  ”Tutkimus oli sikäli ainutlaatuinen Suomessa, että siinä tutkittiin, vaikuttavatko senioreille tarjottavat säännölliset, ryhmässä tapahtuvat kulttuurielämykset seniorien hyvinvointiin.” Projektiin ja tutkimukseen osallistui kaikkiaan 21 senioria sekä heidän kulttuurikavereinaan eri tapahtumissa toimineet 16 lähihoitajaopiskelijaa ohjaajineen.

Anne Laine, Sataedun rehtori kiitteli puheenvuorossaan projektin kaikkia osapuolia ja totesi, että ”Hanke oli kuvannut innostuksen iloa ja iloista tekemistä. Se oli ollut monimuotoinen oppimisprojekti kulttuuritapahtumien muodossa.”Sataedun soteala kehittää jatkuvasti oppimisympäristöjä ja vastaavanlaista projektityöskentelyä on tarkoitus jatkaa kokemusten kautta ja tuoda osaksi koko koulutustarjontaa. Jo nyt ammatillisen koulutuksen reformi ottanut hyvinvoinnin parantamisen kulttuurin keinoin yhdeksi opintokokonaisuudeksi.”

Krista Toivonen valotti sitä, miten projekti oli nivottu opintoihin ja ammatti-taitovaatimuksiin. Krista yhdessä Heli Sulkavan ja Pasi Kallioisen kanssa linkitti oppilaiden ja ohjaajien projektityöskentelyn OI-hankkeeseen https://sataedu.fi/hankkeet/oi_osaamisperusteiset_oppimisprojektit_innovatiiviset_ja_osaavat_ammattilaiset . Tuotoksena syntyi blogeja, FB-päivityksiä ja posteri Kasvun Puusta, joka kuvastaa sitä, mitä projektin kautta opittiin: ammattitaitovaatimuksiin vastaamista, toimintakyvyn edistämistä, vuorovaikutusta, psykososiaalisen toimintakyvyn tukemista, tiimityötä ja tiedottamista. Kaiken kaikkiaan sovelsimme teoriaa käytäntöön. Kristan toiveena oli, että oppi kantaa työelämään ja että opiskelijat tulevat viemään kulttuuria ja hyvinvointia myös työpaikoilleen.

”Opettajan roolissa projekti on ollut kasvattava kokemus; sitä on oppinut sekä ryhmästä että omasta itsestään. Näinhän se menee, että jokainen kasvattaa oman oksansa eteenpäin.”

Sitten Seniorit saivat suunvuoron, kun Teija Karonen jututti heitä:

”Mikä oli mieleenpainuvin kokemus?”                                                    ”Olavi Virran elämästä kertova musikaali. ”
”Sinfoniettan konsertti, koska emme aikaisemmin olleet käyneet vastaavassa.”
”Ahlströmin ruukin seutu oli sävähdyttävä. ”
”Ahlströmissä pitäisi käydä uudestaan.  Kaipaamaan jäi tätä ryhmää ja ja näitä tapahtumia.”
”Taidemuseossa käytiin ihan ekaa kertaa, vaikka asutaan ihan naapurustossa.”

”Lähtisitkö uudestaan mukaan?”
”Kyllä ja olen onnellinen että olen saanut kokea kaikki nämä tapahtumat.”
”Olin tyytyväinen, ei muuten olisi tullut moista tehtyä. Sinfoniettan konsertti oli uusi elämys.”

”Kuinka projekti vaikutti sinuun?”
”Sitä kun kaipaa seuraa, oli mukavaa, että mentiin ja liikuttiin. Projekti vastasi juuri tähän tarpeeseen ja toi valoa pitkään syksyyn. Linja-automatkat lauluineen kaikkineen olivat mukavia.”
”Kaikki jäi mieleen. Projektilla oli mun elämälle tosi iso vaikutus. Tää piti mut elämässä kiinni.”
”Hienoa, että pääsimme molemmat tapahtumiin mukaan. Usein, kun järjestetään jotakin, vain toinen on se, joka osallistuu. Nyt saimme kokea kaiken yhdessä. Se oli hienoa.”

Opiskelijoista Niko Huusko ja Tero Anttila totesivat, että projekti toi mukanaan tosi erilaisia koulupäiviä ja itsekin sai paljon ja hienoja kokemuksia. Kulttuuritapahtumiin on jo viety työssäoppimispaikkojen asiakkaitakin. Paras kulttuurikokemus oli Sari Pynnän ja monen muunkin mielestä ehdottomasti Olavi Virta -musikaali.

Leena-Kaisa Hyllinen esitteli tutkimuksensa ja aloitti sen siteeraamalla kuvataiteilija Hugo Simbergia ”Taide on oikeastaan sitä, että voi keskellä talvea ikään kuin siirtyä ihanaan kesäaamuun ja tuntea kaiken, minkä tuolloinkin; tuntea luonnon heräävän ja oman itsensä olevan harmoniassa sen kanssa.”

Sataedun aikuisopiskelijat, vanhustyöhön erikoistuvat lähihoitajaopiskelijat (TVK9 ) olivat koonneet tutkimusmateriaalia lehtori Leena-Kaisa Hylliselle haastattelemalla ja havainnoimalla ”omia” senioreitaan..

”Ei menny yä hukkaa…”, totesi joku eturivistä, kun Leena-Kaisa päättäessä esityksensä ja sai hymyn koko kuulijakunnan huulille.

Anne Piuhola Mikaelsgårdenista kertoi puheenvuorossaan olevansa positiivisesti yllättynyt, kuinka helposti seniorit yleisesti ottaen saa juttuihin mukaan. Haasteena on vaan se, kuka tekee ja kuka inspiroi ja kuka ottaa vastuun siitä, että seniorit saadaan mukaan moniin hienoihin tapahtumiin, joita mm. Porin Kaupunki järjestää senioreille ihan ilmaiseksikin.

Terttu Lahtinen puhui ja toi esille kiitoksensa kaikkien seniorien puolesta. Hän kertoi omista kokemuksistaan ja elämänsä tapahtumista projektin aikana ja totesi lopuksi: ”Meillä on ollut hyvin ainutlaatuinen ryhmä.”

Sitten oli paneelikeskustelun aika Paneelikeskusteluun osallistuivat Satasoten muutosagentti Pirjo Rehula, Porin kaupungin kulttuuritoimen johtaja Jaana Simula, projektin rahoittajatahon Svenska Kulturfonden i Björneborgin kulttuurityöryhmän koordinaattori Camilla Molander-Ruuttu ja Ulvilan Sataedun lehtori, ryhmämme ohjaaja, Krista Toivonen.

 

Esille nousi ilo siitä, että projekti oli ollut hieno osoitus siitä, mitä voidaan saada aikaan, kun oppilaitos, julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tekevät saumatonta yhteistyötä.
Mietittiin, mitä sote tuo tullessaan. Koska kulttuuripalvelut kuitenkin jäävät kaupunkien ja kuntien vastuulle, eikö niihin tulisi panostaa hyvinvointia lisäävinä asioina. Hyvinvointipalvelut kunnissa edesauttavat sitä, että ihmiset pysyvät paremmassa kunnossa ja syntyy säästöä julkisen terveydenhuollon menoissa.

.

Ruoan ja ruokailun merkityksestä keskusteltiin ja todettiin sen olevan elämyksiä tuottava, sosiaalinen ja jopa kulttuurihistoriaa peilaava asia.
Oli ollut hauskaa todeta, että ruokailun oli pitänyt olla tapahtumien sivujuonne, mutta se olikin osoittautunut suureksi mielenkiinnon kohteeksi kulttuurivierailujen aikana .
Projektia kehuttiin kullanarvoiseksi ja paljon hyvää tuottaneeksi.
Moniammatillinen yhteistyö ja verkostoituminen olivat antaneet hyvän pohjan opiskelijoille tämän päivän työmaailmaan.

Harrastustoiminta on se, mikä pitäisi tuoda ikäihmisten ulottuville; klubit ja kerhot voitaisiin ottaa meilläkin käyttöön Hollannin mallin mukaan. Kulttuuriin käytetään Porin budjetista 2% eli Lavian tai virhemarginaalin verran. Ei siis juuri mitään… Kun kerran on olemassa tutkimusta kulttuurin vaikutuksesta, niin sitä pitäisi puolustaa. Vanhuksetko tuottavat kustannuksia? Niinhän me kaikki, mutta ikäihmisissä on myös paljon voimaa ja vaikutusvaltaa, mikä pitäisi ottaa huomioon. Eikä sitäpaitsi noin miljoonaa ihmistä voi noin vain jättää huomiotta. Eihän?

Helena Isoviita kommentoi: ”Satasote on saanut kuulemma kehuja yhteen hiileen puhalluksesta. Ehkä saataisiin aikaan satakuntalainen malli yhdessä tekemisestä myös kulttuurin tiimoilta.”

Koulutuspäällikkö Heli Sulkava kertoi vielä tulevaisuudennäkymistä: Sataedu on hakenut rahoitusta hyvinvoinnin tukemiseen kulttuurin keinoin. Joten mahdollisesti jonkin näköistä kulttuuriin ja hyvinvointiin liittyvää settiä saattaa olla tulossa.

Sitten oli Hans Välimäen vuoro
Hansin kommentteja ruoan ja hyvinvoinnin merkityksestä: .”Mitä paremmin syö, sitä paremmin voi. Tuskin koskaan ruoasta ei ole puhuttu niin paljon kuin nyt. On tärkeää, tulisi olla tunne ja sydän olisi mukana ruoankin tekemisessä. Onnistuneessa menussa on aina jokin clue ja huikeaa on, jos                                                                       asiakas onnistuu sen löytämään.”

”Suomessa ruokaa ajatellaan liikaa ravintona, ei niinkään nautintona. On hölmöä, että ollaan koko ajan jollain dieetillä. Miksei nautita ruuasta ? Uskokaa tai älkää minäkin nautin hyvästä ruoasta, vaikkei sitä ulkonäön puolesta ehkä uskoisi, kun olen tällainen kuivan kesän orava, ja vielä kaljukin?”  heitti Hans juttunsa päätteeksi ja irrotti hersyvät naurut kuulijakunnasta.

Ruokakeskustelu jatkui, ja mietittiin, miten saisi ruoan maistumaan ikäihmisille. Siihen ei löytynyt yksiselitteistä vastausta. Hyvistä raaka-aineista oikein tehty ja esille laitettu ruoka maistuu kyllä. Hyvä ruoka tuo paremman mielen ja vielä kun ruuasta saa nauttia hyvässä seurassa mieli virkistyy makuhermojen hivelystä entisestään. Tässä lienee varmaankin yksi tärkeä resepti hyvinvointiin.

Anne Piuhola kertoi ehdottaneensa Mikaelsgårdenissa ruokakerhon aloittamista ja ruoan valmistusta porukalla. Hänen mielestään yllättävää oli se, ettei ikäihmisiä ruuanlaitto ja siihen liittyvä sosiaalinen vuorovaikutus jaksanut kiinnostaa. Ruokakulttuuri on sosiaalinen tapahtuma. Mietittiin, voisiko pullo hyvää viiniä päivällispöydässä virittää suomalaisetkin palvelukotien asukkaat aivan erilaiselle sosiaalisen kanssakäynnin moodille.

Seminaaripäivän viimeisenä ohjelmanumerona Johanna Piisi kiitteli projektissa suuren työn tehneitä TVK9:n lähihoitajaopiskelijoita loistavasta yhteistyöstä ja antoi ryhmälle 3000 €:n stipendin. Stipendin vastaanotti ryhmän projektipäällikkö Essi Eerikäinen. 

Hyvä maku jäi päivästä  ihan konkreettisestikin ottaen                                         Siitä iso kiitos Sataedun Cateringpuolen taitureille, jotka olivat valmistaneet taidokkaita silmiä ja makuhermoja hiveleviä herkkuja.

Paikalla oli myös Radio Yle Satakunnan toimittaja, joka haastatteli Johanna Piisiä, Leena-Kaisa Hyllistä, Krista Toivosta ja Hans Välimäkeä.

Haastattelun voit ladata ja kuunnella tästä linkistä:

https://sataedu-my.sharepoint.com/personal/krista_toivonen_sataedu_fi/_layouts/15/guestaccess.aspx?docid=1f6f69d7c0f60400c901b07204abad840&authkey=AYSpgbLae3D90h3h4IfgBko

TVK 9 kiittää kaikkia                      projektissa mukana olleita ikimuistoisista hetkistä                               ja yhteisestä matkastamme. 

 

 

Pekka Simojoen laulun sanoja mukaellen:

”On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa.                                                           Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa.                                            Jäi jälki sydämiimme, Jälki unelmiin                                                               Teille sanomme nyt näkemiin.                                                                

Turvallista matkaa, me toivotamme näin.                                                           On aika purjeet nostaa ylöspäin.                                                             Turvallista matkaa, aalloilla elämän.                                                             Kanssa hyvän ystävän.                                                                                             

 Ei huomispäivän teitä, voi kukaan aavistaa.                                                      On joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa.                                                         On yksi joka pystyy, kaiken ymmärtää                                                               hän matkaseuraksemme aina jää.”

 

 

Suuria tunteita, pirskahtelevaa naurua, mieleenpainuva tarina miinan-raivauksesta, synttärilaulu seniorille, Matalan Torpan balladi, kyyneliä silmänurkassa, maku- hermoja hivelevää jouluruokaa, kuvia matkan varrelta, puheita ja tarinoita projektista ja lämmintä yhdessäoloa kristallikruunujen alla.  

Saimme kokea jotain ainutkertaista -jotain mikä muodostui tapahtumien ja hetkien sarjaksi, joka muistetaan vielä pitkään.                                                                    

Virittäytyminen illan ohjelmaan
Karonkan aluksi kokoonnuimme juhlasaliin nauttimaan tervetuloglögit ja kuulemaan Seniorit ja Kulttuuri Porissa 2016 -projektin johtajan Johanna Piisin avajaispuheen. Johanna toivotti kaikki paikalla olleet lämpimästi tervetulleiksi juhlimaan karonkan merkeissä, nauttimaan hyvästä seurasta ja talon herkuista.

Johanna esitteli myös tilaisuuden kutsuvieraat eli Porin kaupungin kulttuurijohtaja Jaana Simulan, Porin kaupungin vanhuspalveluiden johtaja, muutosagentti Pirjo Rehulan, Sataedun koulutuspäällikkö Heli Sulkavan, murretaiteilija Elina Wallinin sekä Svenska Kulturfonden i Björneborg kulttuurityöryhmän koordinaattori Camilla Molander-Ruutun.

Me opiskelijat olimme yhteistuumin päättäneet yllättää seniorit juhlan kunniaksi tekemillämme kukkakoruilla: naiset saivat rintaansa valkoisen orkideavieheen ja miehet punaisen neilikan.

Saimme henkilökunnan edustajalta tervetulotoivotuksen lisäksi  kuulla paikan historiasta eli siitä, kuinka puutavarakauppias ja laivanvarustaja August Wilhelm Björkman oli rakennuttanut Etelärantaan kaksikerroksisen kivitalon vuonna 1854 ja mitä kaikkea talon vaiheet pitivätkään sisällään.

Illan juhlateemaan sopi tilaisuuden aluksi yhteislaulu ”Paljon onnea vaan”, jonka päätteeksi ojennettiin onnittelukortti eräälle syntymäpäiviään juhlivalle seniorille. Olisiko yhteinen iltamme hienommin voinut alkaa.

Kukka rinnassa siirryttiinkin sitten pöytiin, johon kukin oli ajatuksella plaseerattu.

Pöydät oli kauniisti katettu kukkia unohtamatta ja menukortti kertoi herkuista, joista saisimme illan aikana nauttia.
Tilaisuuteen toi erityistä juhlan tuntua se, että ruoka tarjoiltiin pöytiin ja saimme nauttia myös talon viinistä. Raikas kalalautanen aloitti illan menun. Pääruokana nautittiin perinteisiä joulun herkkuja ja menun kruunasi piparikoristeinen luumuvaahto talon kahvin kera.

 

 

 

Illan musiikki vei mukanaan

Cygnaeuksen koulun 4. musiikkiluokan 19 oppilasta esiintyivät juhlaväelle opettajansa

johdolla. ”Lintu ja lapsi”, ”Hiutaleet”, ”Nicolas”, ”Joulumaa” ja ”Sydämeeni joulun teen” menivät tunteisiin ja yhden jos toisenkin sai nähdä kuivaavan jotain kosteaa silmänurkastaan. Esiintyjät palkittiin hienon setin päätteeksi jättikokoisella joulupiparilla.

Musiikillista linjaa jatkoi aina laulamaan valmiina ollut seniorimme, joka on ainoa vielä elossa oleva merimiinoja sodan aikana raivannut veteraani. Hän lauloi valssin miinojen raivauksesta sodan melskeessä.

Samainen seniori esitti illan kuluessa vielä slaavilaista kaihoa ja melankoliaa peilaavat Partisaanivalssin ja Mihail Lermontovin tekstiin perustuvan ”Yksin kuljen kaihon tiellä”. Seniorin iloisempaa repertuaaria olivatkin sitten ”Lapsuuden toverille” ja ”Kulkuset, kulkuset”, jonka kertosäe ”kulkuset, kulkuset, riemuin helkkäilee ”Hei! ” –välihihkaisuineen nosti tunnelman kattoon ja sai kattokruunujen kristallitkin helisemään.

Puheitakin pidettiin
Eräs senioreista kertoi puheessaan omista kokemuksistaan projektin vaikutuksista ja merkityksestä tavalla, johon muidenkin seniorien oli helppo yhtyä. Hän lukemansa porilaissyntyisen Kari Hotakaisen kirjoitelma omaishoitajan arjesta ja elämästä kosketti meidän kaikkien sisintä tavalla, joka toi tunteet pintaan heillekin, joilla ei omakohtaista kokemusta asiasta ollut.

Projektin johtaja Johanna Piisi valotti puheessaan projektin eri vaiheita ja kulkua ja kertoi kaikista mukana olleista. Hän toi sanoillaan tilaisuuteen juhlan tuntua ja valoi positiivisuudellaan kaikkiin hyvää mieltä. Johanna luotsasi ikimuistoisen illan kulkua sen alkuhetkistä aina kaihoisiin loppuhetkiin asti.
Seniorit lahjoittivat illan kuluessa Johannalle tarjottimen muistona mukavista hetkistä ja yhdestä yhdessä koetusta kulttuurikohteesta.

Camilla Molander-Ruuttu kertoi projektin rahoituksen juontavan juurensa Werner Petrellin säätiölle vuonna 1960 antamasta suuresta perinnöstä. Petrellin toivomuksena oli ollut, että hänen varojaan tultaisiin käyttämään ikäihmisten asumisen ja hyvinvoinnin tukemiseen.  Molander-Ruuttu toi esille myös säätiön toiveen siitä, että projektimme tuloksia pystyttäisiin hyödyntämään niiden valmistuttua myös muualla Suomessa.

Ryhmänohjaajamme Krista Toivonen käsitteli puheessaan projektia oppimisen kannalta. Hän valotti projektityöskentelystä oppimismetodina, nosti esille monia tärkeitä matkan varrella opittuja asioita ja kertoi myös posterimme puuaiheesta, jonka oksat kasvavat ylöspäin –aivan kuten mekin lähihoitajina oppimisemme polulla.

Leena –Kaisa Hyllinen kertoi karonkkaväelle, että hän tulee alkuvuoden aikana haastattelemaan kaikkia senioreita ja opiskelijoita projektin tiimoilta siitä, kuinka jokainen kokee kohdallaan projektin mukanaan tuomat muutokset omassa elämässään ja mitä muuta projekti on mukana olleille mahdollisesti antanut.

Pirjo Rehula kertoi puheessaan, kuinka hän oli projektin alkuvaiheessa treffannut Johannan ja Jaanan kanssa Porin kirjastossa ja kiitteli Johannaa uudesta ja innostavasta ajatustavasta. Projektin alku oli ollut mukava haaste myös Porin kaupungin perusturvan väelle. Kohderyhmän miettiminen oli vaatinut fundeeraamista samoin kuin projektin markkinointi kohderyhmälle. Tällaiseen projektiin kun ei ennen oltu otettu osaa. Sinnikkyys palkittiin ja projektista kiinnostuneet seniorit löydettiin.

Heli Sulkava mainitsi puheessaan olleensa innostunut projektista jo heti sen suunnitteluvaiheessa ja nyt, kun ollaan juhlimassa karonkan merkeissä, innostus ei ole laantunut vaan päinvastoin. Fiilis on kuin leijuisi 2 metriä maan yläpuolella. Niin hienosti projekti on sujunut ja ylittänyt kaikki odotukset.

Jaana Simula kertoi innostuneensa projektista käydessään Johannan ja Camillan kanssa filosofisia ja arvokeskusteluja avantouintien lomassa. Hän oli ajatellut tykönään, että ”Ny tullee nii hiano porilaine juttu, et oksat pois.” Jaana toi esille musiikin tärkeyden ihmisen hyvinvoinnissa ja kertoi omakohtaisista kokemuksistaan musiikin parissa. Puheensa päätteeksi Jaana antoi Johannalle kiitoslahjan toivottaen tälle äärimmäistä sokeri-humalaa Alajärven tilan kinuski-taateli-vuohenmaitofudgen nauttimisen myötä.

Katri ja Essi E pitivät matkakertomukseksi puetun puheen projektin eri vaiheista ja niiden mukanaan tuomista tunteista ja kokemuksista. Essi toi esille kaikkien meidän opiskelijoiden kiitokset siitä, että olimme saaneet olla mukana tässä hienossa projektissa oppimassa mitä mainioimmalla tavalla tulevan lähihoitajan ammattimme ydinasioita. Eli sitä, kuinka tärkeää on ihmisistä välittäminen ja se, että ollaan läsnä ja kuunnellaan. Uskalletaan luottaa toiseen ihmiseen ja keskustella vaikeistakin asioista. Puheen päätteeksi heitimme ilmaan toivomuksen siitä, että tämä karonkka on vain yhteisen matkamme välietappi ja matka tulee jatkumaan vielä vuonna 2017.
Kaikki TVK 9:n paikalla olevat opiskelijat nousivat istuimiltaan ja vastasivat Essin kysymykseen ”Miltä kannalta elämässä eteen tulevat asiat kannattaa ottaa ? ” sanoin ”Oppimisen kannalta !” Näinhän se on ja näinhän se menee -sen ajattelumallin Krista on saanut meihin juurrutettua.

Muistoksi karonkasta

Illan päätteeksi opiskelijat jakoivat senioreilleen kotiin viemisiksi Johannan lahjoittaman joululahjakassin, jossa oli hapanlimppua, jouluteetä ja suklaata jouluisen tervehdyksen kera.

Seniorien kertomaa
Johanna kiersi juhlasalia mikrofonin kanssa tiedustellen seniorien tuntemuksia syksyn projektista:
”Tämä projekti on ollut taivaan lahja. En vaihtaisi mitään pois. Suru on nyt kietonut elämäni mustaan vaippaansa, mutta toivon, että kevätaurinko paistaisi kaikille tässä projektissa mukana oleville ja että tällaisia projekteja ja niiden mesenaatteja löytyisi jostain jatkossakin. ”

”Projekti on varmasti muuttanut maailmaa ja olen saanut uusia tuttavuuksia. Toivottavasti nähdään keväällä loppujutussa.”
”Ennen en halunnut lähteä juuri minnekään. Nyt lähden mielelläni.”
”On ollut mukava tulla kaikkiin tapahtumiin ihan alusta lähtien.”
”Tämä on ollut loistava juttu. Ollaan käyty teatterissa jo toiseenkin kertaan.”
”Kaikki tapahtumat olivat hienoja. Onneksi kumminkin päätettiin lähteä mukaan. Päivääkään ei olla kaduttu.”
”Oikein mukava tunnelma, ihanaa, että on saanut olla mukana ja tutustua näihin ihmisiin.

Täytyy alkaa kirjoittamaan kiitoskirjettä, ei malttaisi lainkaan lähteä pois täältä.”

Seniorien tunnelmia karonkasta                            Haikea tunnelma, koska tämä projekti päättyy. Ruoka oli tosi hyvää. Lasten kuoro ilahdutti ja sai pari kyyneltäkin silmäkulmaan. Järjestelyt ylittivät kaikki odotukset. Jos uusi projekti järjestetään, olisi yksi vapaaehtoinen innokas osallistuja jo valmiina.

Kuvat puhukoot puolestaan

Seniorien kulttuurikaverit eli TVK9:n lähihoitajaopiskelijat ryhmänohjaajansa Krista Toivosen kanssa karonkan jälkimainingeissa.

TVK9:n lähihoitajaopiskelijat kerran vielä ja oikein nimien kera 🙂

Karonkan päätössanat

Kun kysyin tapahtuman päätteeksi senioria kotiin saatellessani, mitkä ovat tunnelmat karonkkaillasta, hän vastasi näin sanoen:  ” Tunnelma on katossa, en osannut odottaa mitään tällaista. Kyllä tämä oli hieno ilta. ”

 

Keskiviikkona 7.12 kävimme senioreiden kanssa Mikaelsgårdenissa maailmaa kiertävässä Come to Finland riemuhuuto paratiisista – julistenäyttelyssä. Näyttely oli ensimmäisen kerran esillä lappeenrannassa. Porin Mikaelsgårdeniin näyttely saapui Rovaniemeltä ja seuraavaksi näyttely on esillä Porin kansallismuseossa, josta se jatkaa matkaansa Saksaan ja Usahan. 

Näyttelyssä mukanamme oli asiantunteva opas Tarja Laine. Näyttely sisälsi alkuperäisjulisteita aina luvun 1800 lopusta tähän päivään saakka. Julisteiden tarkoituksena oli esitellä Suomea maailmalla romantiikan luvatuksi maaksi. 1800 luvun lopun värikkäät ja positiiviset julisteet synnyttävät ihastuttavan ahaa -elämyksen, jonka tarkoituksena oli antaa Suomesta kosmopoliittinen ja avoin maa käsitys, jonka ehdoton valtti on luonto.

Julistenäyttelyn jälkeen siirryimme linja-autoon ja matkamme jatkui kohti Reposaarta ja Merimesta ravintolaa. Reposaarelainen linja-auton kuljettajamme Janne kierrätti meitä pienen Reposaari kierroksen ja samalla kertoi Reposaaren historiaa.

Merimestassa lounaaksemme oli kalapöytä monipuolisine jouluisine herkkuineen. Ruokaillessa iloinen puheensorina täytti ravintolan. Jälkiruoka kahvit juotuamme alkoi siirtyminen takaisin linja-autoon ja kotimatka alkoi. Kotimatka sujui leppoisissa tunnelmissa mahat täynnä ja joululauluja laulaen.

Kokoonnuimme elokuvakeskus Promenadissa. Promenadin Finnkino mahdollisti meille yksityisnäytöksen Juho Kuosmasen ohjaamasta elokuvasta ”Hymyilevä Mies”. Promenadikeskuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevasta Finnkinon herkkumyymälästä saimme valita leffaeväät, jonka jälkeen siirryimme elokuvasaliin.

Ennen elokuvan alkua Promenadin Teatteripäällikkö Päivi Outakorpi kertoi meille lyhyen esittelyn tämän vuoden suurimman arvostelumenestyksen saaneesta kotimaisesta elokuvasta.

Juho Kuosmasen ensimmäinen täyspitkä elokuva on mustavalkoinen ja kuvattu 16 millimetrin filmille, jolloin elokuva näyttää kuin olisi vanhaa dokumenttia. Taidokkaasti 1960-lukulaisen tunnelman tavoittava sydämellinen elokuva sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla ja voitti siellä arvostetun Un Certain Regard -sarjan ensimmäisenä suomalaisena elokuvana toukokuussa 2016. Kuvaaja J-P Passi voitti Hymyilevä mies-elokuvalla parhaan kuvaajan pääpalkinnon Makedoniassa. Golden Eye-pääpalkinto Zürichin elokuvajuhlilla, New Directors-kilpasarjan pääpalkinto Chicagon elokuvafestivaaleilla, Suomen virallinen Oscar-ehdokas. Hymyilevä mies on tehnyt jo nyt suomalaista elokuvahistoriaa.

Elokuu 1962. Olli ja Raija ovat vieraina häissä maaseudulla. He ovat vasta tavanneet ja viihtyvät hyvin toistensa seurassa. Tästä on tulossa rakkaustarina. Mutta väliin iskee ura. Juho Kuosmasen ohjaama, Kuosmasen ja Mikko Myllylahden käsikirjoittama Hymyilevä mies on tositapahtumien innoittama elokuva ”Kokkolan Leipurina” tunnetusta nyrkkeilijä Olli Mäestä, jolla on edessään elämänsä tilaisuus. Olli Mäki valmistautuu Helsingin Olympiastadionilla käytävään höyhensarjan maailmanmestaruusotteluun amerikkalaista Davey Moorea vastaan. Mäki on ottelemassa ensimmäisenä suomalaisena ammattilaisnyrkkeilyn maailmanmestaruudesta ja koko Suomi odottaa ottelua. Hän häviää lopulta ottelun, mutta Mäki on sitä mieltä, että se on kuitenkin hänen elämänsä onnellisin päivä. Hymyilevä mies on tunteisiin vetoava tarina epäonnistumisen taidosta ja onnen tavoittelemisesta. Elokuvan loppukohtauksessa elokuvan hahmot kohtaavat ikääntyneet Olli ja Raija Mäen meren rannalla. Ottelu on hävitty mutta tulevaisuus on edessä.

Senioreiden ja kulttuurikavereiden mietteitä elokuvasta:

”Ihana kun päästiin yhdessä tulemaan.”

”Mukavaa oli kattella.”

”Kaikkee sitä näkkee ko vanhaks ellää ja paljo kyl oli vilmis tapahtummaa.”

”Emmää oikee siit juanest saanu kii, mää luuli, et tää olis ollu ilosempi vilmi.”

”Aika raakaa on ollut yksilöurheilijan elämä ja on varmaan vieläkin.”

”Hyvät näyttelijät, nostalginen menneen ajan tunnelma.”

Olimme saaneet kutsun Pori Sinfoniettan konserttiin Kesäinen kaiku Espanjasta, jota viulisti Johanna Ilvesmäki oli kuvannut seuraavalla tavalla:

”Nyt kannattaa varata Promenadisalista tuoli musiikkimatkalle 1900-luvun Espanjaan. Lapsena sokeutunut Joaquin Rodrigo sävelsi Kesäkonserton (1943) viululle ja orkesterille, ja minulla on ilo esittää tämä palmujen, sypressien, romantiikan ja karnevaalin hehkuinen virtuoosikonsertto Suomen kantaesityksenä Jaakko Kuusiston ja Pori Sinfoniettan kanssa!”

Tartuimme kutsuun ja saavuimme ajoissa paikalle, sillä meille oli tarjottu tilaisuus osallistua Sinfoniettan intendentti Leena Harmaalan ja kapellimestari Jaakko Kuusiston vetämään konserttiesittelyyn.  Saimme kuulla siitä, kuinka Rodrigon viulukonsertto oli päätynyt ensiesitykseen juuri Pori Sinfoniettalle ja siitä kuinka sinfoniaorkesterin ohjelmisto rakentuu ja kuinka sen harjoittelee.  Oli mielenkiintoista huomata, kuinka vaativaa ja suurta kurinalaisuutta soittajan työ onkaan.

Leena Harmaalan esiteltyä kapellimestari Jaakko Kuusiston ja hänen useat projektinsa, saimme todeta, että on ilo ja kunnia saada musiikin todellinen monitoimimies tänne Poriin  Sinfoniettaa johtamaan. Kuusisto on niittänyt mainetta mm. säveltäjänä ja taitavana viulistina.

Konsertin alkusoittona kuultiin Zoltán Kodályn säveltämä Kesäilta unkarilaisin vivahtein.

Joaquín Rodrigon viulukonserton ”Kesäkonsertto” solistina esiintyi Pori Sinfoniettan II konserttimestari, viulisti Johanna Ilvesmäki. Taidokkaasti viululla soitettu musiikki oli lennokasta ja
hienostunutta.

Lopuksi kuultiin Ludwig van Beethovenin 2. sinfonia, jonka sointi oli tarmokas ja valoisa.

Kokemus tämän tyylisestä musiikista oli ensimmäinen monelle seniorille ja opiskelijalle.

”Mielenkiintoinen kokemus ja hyvä viulisti.”

”Kokemus oli vaikuttava, vaikka en klassisesta musiikista niin piittaa. Kun en tuosta musiikista oikein saanut sellaista otetta enkä siihen päässyt kiinni.”

”Olisivat soittaneet Metsäkukkia tuohon loppuun.”

 

 

Kuudensilla kulttuuritreffeillä kohteemme oli Emil Cedercreuzin museo Harjavallassa. Kokoonnuimme Poriin josta Sundellin Bussi haki meidät ja ajoimme kohti Harjavaltaa. Meidät jaettiin ovella kahteen eri porukkaan josta oppaiden johdolla lähdimme tutustumaan museoon, toiset Työn jälkeen- veistosnäyttelyyn ja toiset Maahengen temppeliin jossa oli entisajan esineitä, näimme myös Emilin siluettitaidetta ja -tuotantoa.

Museolla nautimme myös maittavat kahvit suolaisen ja makean piirakan kera, vietimme samalla myös yhden seniorimme syntymäpäivää.

Hieman Emil Cedercreuzin historiasta:

Kuvanveistäjä ja siluettitaiteilija Emil Cedercreutzin (1879-1949) elämäntyöhön perustuva ainutlaatuinen museo Satakunnan sydämessä Harjavallassa.

Kuvanveistäjänä, siluettitaiteilijana, kirjailijana ja kansatieteellisen esineistön kerääjänä tunnettu Emil Cedercreuz syntyi Köyliön Vanhakartanossa vuonna 1879. Aikuiseksi vartuttuaan hän opiskeli kuvanveistoa Helsingissä. Opintojaan nuori taiteilija jatkoi Euroopan taidekeskuksissa Brysselissä, Roomassa ja  Pariisissa. Vuonna 1914 Emil Cedercreuz rakennutti taiteilijakotinsa Harjulan Harjavaltaan Kokemäenjoen rannalle. Taiteilijakoti on avoinna yleisölle ympäri vuoden. Taiteilijakodin läheisyyteen syntyi pian myös Maahengen temppeli, kansatieteellinen museo, jonka Cedercreuz perusti tallentaakseen sinne Satakunnan alueelta keräämänsä laajan esinekokoelman.

 

Senioreiden ja kulttuurikavereiden mietteitä päivästä:

”Retki jo sinänsä toi kaivattua vaihtelua heidän arkeensa.”

”Ihailivat sen aikaisia työkaluja ja sitä miten työkaluistakin tehtiin kauniita.”

”Seniori oli todella kiinnostunut taidemuseosta, monipuolinen taiteilija ja niin paljon katsottavaa.”

”Seniori oli käynyt museossa vuosia, vuosia sitten. Sanoi että nyt oli paljon komeampi näyttely.”

”Ei ole tullut käytyä täällä päin, hienoa saada selvillä että näinkin läheltä Poria löytyy näin mukavia paikkoja.”

”Täytyy joskus tulla paremmalla ajalla niin kerkeää tutkimaan kaikkea tarkemmin, äkkiähän täällä menisi koko päivä.”

 

 

 

 

” Olavi Virta, suomalaisen kevyen musiikin suurin nimi, suomeksi lauletun iskelmän ylivertainen kuningas.” näillä sanoilla alkoi käsiohjelman ensimmäinen lause.

Olavi Virta-musikaali Promenadissa, oli kovasti odotettu tilaisuus. Kehuttu musikaali herätti senioreissamme uteliaisuutta ja myös jännitystä;

”Onkohan se niin hyvä kuin on kerrottu?”

    

Ja olihan se!

Musikaali vei mukanaan heti ensimmäisistä sävelistä alkaen, puoliajan kohdalla ei voinut uskoa, että jo puolet musikaalista oli nähty.  Puoliajalla oli kahvitarjoilu, jossa seniorimme kertoivat nuoruusmuistojen tulvineen mieleen.

”Nuorena näitä kuunneltiin Rientolassa tansseissa ja pullo oli piilossa halkopinossa”

    

Puoliajan jälkeen musikaali tempaisi mukaansa uudelleen, vaikka siinä siirryttiinkin Olavi Virran elämän ja uran synkemmälle puoliskolle.

Musikaali piti otteessaan ihan loppulauluun asti ja vielä sen jälkeenkin.

Aplodeja satoi runsaasti ja näyttelijät kävivät monta kertaa kumartamassa.

Senioriemme ajatuksia illasta;

”Kyllä näitä on nuoruudessa paljon tanssittu, ihan mukanaan vei tämä musiikki. Kyllä hienosti lauloivat molemmat Olavit. Nyt on korvat täynnä musiikkia”

”Kyllä kannatti lähteä”

”Nauraa sai, vähän alkoi tanssijalkaakin vipattamaan, tästä riittää muistelemista. Todella hieno esitys, ajattelin että on hyvä mutta se oli todella mahtava. Hienoa että saa olla mukana ja kokea tälläistä. Hieno tunnelma.”

”Nautin olostani, olen maailman tyytyväisin, lauloin mukana. Kotona tunsin kyynelten tulevan.”

”Oikein hyvä kun oli oikea orkesteri taustalla, oi tää oli niin ihanaa.”

”Suuren kuninkaan kohtalo suretti.”

Myös meidän opiskelijoiden keskuudessa musikaali herätti tunteita;

”Tykkäsin tosi paljon, vaikkei ollut mitään odotuksia esitykselle.”

”Nuori Olavi oli ihan huippu, järkky hyvä ääni ja vanhempi Olavi todella karismaattinen.”

”Tuli naurettua ja tais siin muutama kyynelkin tipahtaa, ihan tuli kylmät väreet.”

Olavi Virran elämästä kertova musikaali oli elävä, tunnepitoinen ja muistoja herättävä kokemus sekä senioreille että meille opiskelijoille.

Neljänsillä kulttuuritreffeillä kokoonnuimme lounaalla Ravintola Steak and Whisky House Gallessa, johon meille oli järjestetty Aleksis Kiven -päivän esitys Porin murteella. Esiintjänä oli murretaiteilija Elina Wallin.

Tapasimme Gallessa, seniorit olivat iloisen ja odottavaisen oloisia. Seniorit etsivät mieleisensä istumapaikat itse, minkä jälkeen puheensorina täytti ravintolan.

 

Myös projektin rahoittajasäätiöstä Camilla Molander-Ruuttu oli tullut paikalle katsomaan projektin etenemistä.

 

Aluksi Johanna otti puheenvuoron ja kertoi senioreille loput tapaamiset, jotka huipentuvat juhlakaronkkaan joulukuussa.

Johannan jälkeen ravintolan omistaja kertoi hieman ravintolasta, sekä kertoi menusta: alkuruuaksi vihreää salaattia, pääruuaksi broileria riisipedillä sekä currykastike ja jälkiruuaksi kahvia. 

Ennen kuin saimme alkuruuat, oli syntymäpäiväsankari Heimon vuoro saada onnittelut. Saimme onnittelumaljat käsiimme ja aloimme laulaa ” Paljon onnea vaan”. Lopuksi annoimme Heimolle kortin, jossa oli Eino Leinon runo Lapin Kesä sekä yhteisen lahjan.

Heimon sanoin: ”Voi elämän kevät ja kukkiva nuoruus, olen liikuttunut ja onnellinen.”

  

Tästä oli hieno jatkaa ruokailua ja kaikilla oli hyvä mieli, joka kesti tapaamisen loppuun asti.

Seuraava tapaaminen on 27.10. Olavi Virta -musikaalissa Promenadikeskuksessa.

Senioreiden ja kulttuurikavereiden kommentteja päivästä:

”Tapaaminen oli jälleen täynnä iloisia ihmisiä. Kevyt puheensorina säesti ruokailua ja tarjoilu sujui todella jouhevasti. Seniorimme odotti innolla Elina Wallinin tapaamista ja hänen esiintymistään. Esitys oli mukaansatempaava, Elina olikin oikein iloinen persoona. Seuraavien tapaamisten ajankohtien julkistus myös piti senioriamme jännityksessä. Kaikkiaan onnistunut tapaaminen, ja jälleen oli positiivinen ilmapiiri.”

”Iloista porukkaa ravintola täynnä kun kaikki seniorit saapuivat paikalle. Heimon syntymäpäivän muistaminen oli hieno juttu ja tuntui mieskin muistamisesta pitävän. Tunnelma oli mukava ja Elina Wallinin esitys oikein hyvä. Innolla seuraavia tapaamisia odottaen.”

”Ruoka maistui ja tunnelma pöydässä oli hyvä, senioreillamme ja Elinalla olikin yhteistä taustaa ja juttua riitti. Elinan esitys oli oikein elävä ja pirtsakka, tykkäsin itekkin.”

”Oli piristävää ja toisaalta jännittävääkin lähteä mukaan tähän tapahtumaan. Ystäväni oli sanonut, että Galle on ihan Porin paras ravintola. Ja kyllä ruoka olikin hyvää. Elinan jutut olivat hauskoja, mutta aika paljon se puhui itsestään. Odotin ehkä toisenlaista esitystä, mutta en oikein tiedä millaista. Seuraava tapahtuma eli Olavi Virta –aiheinen musikaali selvästi jo kutkutti seniorin mieltä.”

”Tapaamista olikin jo odotettu. Pientä jännitystä oli vielä aamulla ilmassa. Ruoka oli hyvää! Iloinen puheen sorina kuului pöydästämme. Omaishoitajat vaihtoivat kuulumisia keskenään ja neuvoivat arjen jaksamisessa toinen toistaan.  Elina oli hauska. Seuraavaa tapahtumaa odotetaan jo innolla.” 

”Odotettu tapaaminen. Gallessa huomasin kuinka nautittiin hyvästä ruuasta ja tarjoilusta. Kerrankin voi vaan olla ja nauttia. Elinan kertomuksista oltiin kiinnostuneita ja hymy kareili molempien kasvoilla. Hieno päivä!” 

Kolmansilla kulttuuritreffeillä suuntanamme oli Noormarkun ruukki. Tapasimme toisemme aamulla seurakuntakeskuksen edessä, jossa odottelimme linja-autoa. Kyytimme saavuttua valitsimme istumapaikat ja Johanna kertoi infoa päivästä. Linja-autossa oli odottavainen ja kiireetön tunnelma. Saimme Johannalta pieniksi matkaeväiksi mehua ja suklaata.

 

 

Kierroksemme opas Linda Lautamäki nousi linja-auton kyytiin Koivukujan päästä, kun saavuimme Noormarkkuun ja hän alkoi kertoa Ahlströmin ruukista ja sen upeasta miljööstä. Hän kertoi mm. että ruukin osti vuonna 1870 Merikarvialainen mies Antti Ahlström, joka kunnosti ruukin alueen ja jonka suvulle ruukki ja sen upeat rakennukset vieläkin nykyään kuuluvat.

Kierrokseemme linja-autolla sisältyi Ahlströmin suvun asuinrakennukset Isotalo, Havulinna, Villa Mairea ja muita rakennuksia kuten Pääkonttori, Noormarkun Klubi, työväenasunnot ja virkailijahuvilat sekä Makkarakosken saha. Samalla näimme myös kauniita puutarhoja ja puistoja.

 

Linja-auto kierroksen jälkeen tutustuimme vanhassa rautapajassa

sijaitsevaan Voyage -näyttelyyn, josta saimme lisää tietoa ruukin alueesta sekä Ahlströmin suvusta. Näimme mm. sen aikaista hääkattausta ja hääpuvustusta, yksityiskohtaisen pienoismallin ruukin alueesta sekä Iittalan lasiesineitä.

 

 

 

 

 

Näyttelyn jälkeen ajoimme Noormarkun klubille syömään maittavan lounaan, josta lähdimmekin ajelemaan takaisin Poriin. Reissun lopuksi lauloimme linja-autossa yhdessä ”Sä kasvoit neito kaunoinen”.

 

Linja-autokuljettajaamme kiitämme lämpimästi kyydistä ja siitä, että hän ystävällisesti auttoi senioreita linja-autossa siirtymisten kanssa.

 

 

Seuraava tapaamisemme onkin jo 10.10 Aleksis Kiven päivänä Ravintola Galle:ssa murteiden merkeissä.

 

Senioreiden ja kulttuurikavereiden kommentteja päivästä:

”Todella mielenkiintoinen kierros, ihme ettei ole tullut tutustuttua vaikka näin hieno paikka on näin lähellä.”

”Tosi mukava reissu, harmittaa valmiiksi ettei päästä osallistumaan seuraavaan tapaamiseen.”

Omasta mielestä myös mielenkiintoinen kierros, opas veti hienosti ulkomuistista ja ruoka oli hyvää. Iloisen näköisiä kasvoja ja hyväntuulista puheensorinaa.

”Vähän vielä jännittää nämä uudet ihmiset ja tapaamiset, mutta ehkä sitten ensikerralla ei enää niin.”

”Aivan ihana paikka ja näin lähellä kaupunkia eikä koskaan aikaisemmin ole tullut käytyä.”

”Tämä oli huvipäivä.”

”Kuljettaja oli tosi mukava.”

”Ruoka oli hyvää”.

”Onneksi lähdimme mukaan.”

Seniori sanoi, että oli todella mielenkiintoinen näyttely ja hyvää ruokaa 🙂 ja nautti kun sai olla ja jutella muiden senioreiden kanssa.

”Tosi hienoa kun saa olla tällaisessa mukana, ruoka oli todella maittavaa ja paikka hieno. Vanha tuttu ystäväkin oli mukana mikä on hieno asia.”

Ei ollut paljoa uni tullut seniorille silmään viime yönä, vaikkei tuleva päivä varsinaisesti jännittänytkään. ”Kyllä oli virkistävä päivä. Ihmeellistä, että tällainen paikka on niin lähellä Poria, enkä ole tiennyt tästä mitään.” Niin paljon on kaikkea. Ihan täällä virkistyy. Kyllä täytyy pojalle ja miniällekin sanoa, että tänne täytyy tulla toistekin. Ja on se Johanna vaan niin mukaansatempaava ja iloinen.

”Todella ihana ja mielenkiintoinen päivä. Täytti odotukset täysin.”

Huonosti oltiin nukuttu heilläkin, jännitti kai ensimmäinen retkemme.

Todella hienosti jaksettu reissu. Ihana päivä heidän kanssaan, odotellaan seuraavaa.

”Tosi hieno päivä. Koskas taas mennään?” Väsyneet, mutta tyytyväiset seniorit olivat kotiin päästyään valmiit pienille ansatuille päiväunille.